Suomi
  |     |   Kirjaudu konsulttisivuille

Miten löydän oikean meikkivoidesävyn?
Älä kokeile meikkivoidetta kädenselkääsi, sillä ihon sävy on siellä aivan erilainen kuin kasvoillasi. Leukalinja on kokeilemiseen paras paikka. Jos meikkivoide sulautuu ihon omaan sävyyn, olet löytänyt oikean värivivahteen.

Silmäni näyttävät aamuisin väsyneiltä ja punaisilta. Miten saisin ne valoisammiksi?
Jotta silmäsi näyttäisivät suuremmilta ja pirteämmiltä levitä peitepuikosta hieman väriä silmiesi sisäkulmiin ja rajaa alaluomi valkoisella rajauskynällä.

Huuleni ovat kapeahkot, mutta haluaisin niiden näyttävän hurmaavan täyteläisiltä. Mikä neuvoksi?
Levitä ensin lempisävyäsi huulipensselillä ylä- ja alahuulelle ja sitten vaaleampaa sävyä alahuulen keskelle. Kannattaa muistaa, että tummat ja mattasävyt saavat huulesi näyttämään pienemmiltä.

Miten pidän meikkivälineeni hyvässä kunnossa?
On tärkeätä, että meikkivälineesi, etenkin erilaiset pensselit ja harjat, olisivat aina puhtaita, sillä muuten niihin kerääntyy bakteereita, jotka kantautuvat ihollesi ja saattavat aiheuttaa näppyjä. Puhdistat välineet helposti ja nopeasti esimerkiksi puhdistusliinoilla.

Joskus ihoni näyttää ikävän väsyneeltä. Miten saisin sen taas nuorekkaan valoisaksi
Virheettömän ihon salaisuus ei piile runsaassa meikkivoiteen käytössä. Levitä mieluummin meikkivoiteesi alle hieman Invisible Light kuultavaa peitekynää tai Anew Beauty Age Transforming -peiteväriä, jonka kevyt koostumus saa ihosi säteilemään.

Ihoni on aika kalpea, mutta en uskalla käyttää itseruskettavaa voidetta. Haluaisin silti iholleni kauniin ruskean hehkun…
Sekoita muutama tippa sävyttävää meikkivoidetta tavalliseen kosteusvoiteeseesi ja levitä kasvoillesi. Voit myös käyttää tavallista meikkivoidetta tai sävytettyä kosteusvoidetta ja sipaista poskillesi kevyen kerroksen Arabian Glow aurinkopuuterihelmien pölyä.

Muokkaa kasvonpiirteitäsi

  • Kulmikkaat kasvot näyttävät pehmeämmiltä jos levität poskipunaa hieman poskipään alapuolelle eikä suoraan sen päälle. Voit sipaista poskipunaa myös ohimosi kulmiin ja leukalinjallesi.
  • Pyöreät kasvot näyttävät hoikemmilta jos sipaiset hieman posikpunaa ohimoista huulten suuntaan ja kevyesti myös leukalinjalle.
  • Kolmion muotoiset kasvot näyttävät pehmeämmiltä jos levität poskipunaa suoraan poskipäille ja häivytät sitä siveltimellä hieman silmäkulmien suuntaan.
  • Jos levität kasvoillesi meikkivoiteen alle läpinäkyvää pohjustusta (valoa heijastavaa meikinalusovoidetta tai vastaavaa), kasvosi näyttävät virkeän säteileviltä.

Muotoile huuliasi

  • Ovatko huulesi mielestäsi liian kapeat? Rajaa ne rajauskynällä, mutta vedä linja hieman luonnollisen huulirajan yläpuolelle. Maalaa rajojen sisäpuolelle jäävä alue huulipunalla suupieliä välttäen. Levitä hieman huulikiiltoa ylä- ja alahuulen keskelle.
  • Täyteläiset huulet. Tee rajaus hieman huulen luonnollisen rajan sisäpuolelle. Värjää rajojen sisäpuolelle jäävä alue runsaalla mattahuulipunalla. Levitä huulien ympärille hieman puuteria.
  • Alaspäin vetävät suupielet. Laita suupieliin ensin heleää meikkivoidetta tai peitepuikkoa ja sen jälkeen puuteria. Rajaa huulesi muuten luonnollisia rajoja mukaillen, mutta merkitse suupielet hieman korkeammalle.
  • Jos haluat kestävämmän meikin, väritä huulet kokonaan rajauskynällä ja laita vasta sen jälkeen huulipunaa.

Korjaa silmiesi muotoa

  • Lähekkäin sijaitsevat silmät. Sipaise silmän sisänurkkaan muutama pilkku vaaleata väriä ja rajaa luomesi aloittaen luomen keskeltä ja lopettaen silmän ulkonurkkaan. Laita silmän ulkonurkkaan hieman tummempaa luomiväriä.
  • Toisistaan kaukana sijaitsevat silmät. Rajaa silmiesi ulkonurkat vaalealla kynällä ja levitä sisäkulmiin mattaa tai neutraalin sävyistä luomiväriä.
  • Pienet silmät. Silmäsi näyttävät suuremmilta jos laitat kirkasta väriä silmäkulmien alapuolelle, keskelle ja rajaat alaluomen sisänurkan vaalealla kynällä.
  • Voit korostaa haluamiaisi alueita hohtavalla luomivärillä. Se sopii sekä silmien rajaamiseen että luomiväriksi, jolloin se levitetään luomelle kevyesti hieroen.

 

lähetä sivu kaverillesi